Esittelyssä henkilöriskien asiantuntijamme Antti Tuomaala

Esittelyssä henkilöriskien asiantuntijamme Antti Tuomaala

Tutustutaan Suomen Yrittäjäturvan edustajaan Anttiin.

”Morjes, olen Antti Tuomaala ja olen ollut vakuutusalalla noin kolme vuotta. Parasta nykyisessä tehtävässäni on, että pääsen aidosti auttamaan asiakkaita. Olen oppinut, että palvelu ja laaja ymmärrys vakuutuksista ja -vakuutusehdoista ovat kaikista tärkeimmät asiat työssäni.

Olen ensikontaktista asti yhteydessä itse asiakkaaseen ja hänen ei tarvitse kuunnella hissimusiikkia puhelinlinjoilla, vaan hoidan sen hänen puolestaan ja toimitan vastaukset suoraan perattuna asiakkaalle.

Omasta jaksamisestani pidän huolta aikatauluttamalla työpäiväni eri osiin, näin saan hoidettua kaikki asiat täsmällisesti loppuun, niin vapaa-ajalla ei pyöri työasiat jatkuvasti mielessä. Käytän vapaa-aikani urheiluun ja penkkiurheiluun. Lajeista jalkapallo, jääkiekko, formulat ja golf ovat erityisen lähellä sydäntä.

Yrittämisessä on erityisen tärkeää hyvä ajankäytön hallinta ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen. Nämä asiat vaikuttavat erityisesti yrittäjän omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Kun sinkoillaan pää märkänä joka suuntaan, niin asiat jäävät roikkumaan, stressi kasvaa sekä yritystoiminnan kannattavuus kärsii pitkässä juoksussa.”