Esittelyssä henkilöriskien asiantuntijamme Esa Pellinen
Seuraavaksi pääsemme tutustumaan Suomen Yrittäjäturvan Esaan.
”Tulin alalle vuonna 2007 silloiseen Tapiolaan. LähiTapiolassa tutustuin suurimpaan osaan nykyisistä kollegoistani eikä ole sattumaa, että olemme taas samassa yrityksessä. Iso kiitos tästä kuuluu Suomen Yrittäjäturvan suurimmille omistajille Aktia Pankille ja Veritas Eläkeyhtiölle. Kiitos myös Teemulle, että pyysit mukaan.
Koko 15 vuotta olen toiminut yrittäjän sosiaaliturva parissa, mihin puhtaasti keskittyy myös tämäkin yritys. Nykyisin aikani kuluu pääasiassa myyjiemme tukena, mutta toki myyn edelleen myös itse. Meitä on jo liki 30 ammattilaista kertomassa yrittäjälle, kuinka heidän sosiaaliturvansa kannattaa rakentaa nyt ja ensi vuonna, muutoksia on tulossa.
Mottoni: ”Kaikkien hyvä ei ole samanlaista” & ”onks tonni paljon vai vähän”
Soittele ihmeessä, jos haluat kuulla minun näkemykseni tästä kaikesta tai kutsu vaikka lounaalle > 044-2100194″
Tällä kertaa tutustutaan Suomen Yrittäjäturvan Anniinaan!
”Suomen Yrittäjäturvan johtoajatus ”Jotta jaksat. Jotta uskallat. Jotta onnistut.” kiteyttää hienosti, miksi minä haluan olla osa Suomen Yrittäjäturvan upeaa porukkaa. Olen Anniina Alarotu, 39-vuotias vakuutusalan ammattilainen Nousiaisista.
Koko 20-vuotinen vakuutusurani lähti liikkeelle sattumuksen kautta, kun tarvitsin opiskeluissa työharjoittelupaikkaa. Kävelin erään vakuutusyhtiön konttoriin, kysyin ”Olisko töitä?” ja sillä tiellä olen edelleen. Ammattitaitoni on hioutunut vuosien saatossa monenlaisissa erilaisissa vakuutusalan tehtävissä. Rohkeimman askeleen urallani otin pari vuotta sitten lähtiessäni yrittäjäksi. Se ei ehkä ole se turvallisin ammatillinen tie, mutta minulle oikea ja palkitsevin enkä ole päivääkään ratkaisuani katunut.
Pitkän urani ohella olen perustanut perheen, hankkinut omakotitalon ja kaksi Toyotaa sekä opetellut ompelemaan lastenvaatteita YouTuben avulla. Olen äänikirjojen suurkuluttaja ja kesäisin minut löytääkin helpoiten kotini pihamaan kukkapenkkiä möyhimästä kuulokkeet korvilla.
Henkilöriskien asiantuntijana minulle on ehdottoman tärkeää, että voin seisoa edustamani yhtiön, sen tuotteiden ja vakuutusehtojen takana. Tästä syystä valitsin Suomen Yrittäjäturvan. Meillä asiakas on aidosti keskipisteessä ja hänelle laaditaan juuri omaan tilanteeseen sopiva kokonaisratkaisu. Vaikka YEL, TyEL ja vakuutustuotteet ovat kaikille samat, yksikään ratkaisu ei ole toisensa kaltainen.
Eräs alalta löytynyt ystäväni kutsuu minua ”käveleväksi vakuutustietosanakirjaksi”. Minä olen osoitus siitä, että tietosanakirjankin kanssa voi ottaa rennosti ja luottaa siihen, että asiat hoituvat ammattitaidolla alusta loppuun asti!”
Työnantajat houkuttelevat työvoimaa nyt eläke-etuudella
Suomessa eläkejärjestelmä on tukeutunut kansaneläkkeeseen sekä työeläkkeeseen ja lisäeläkkeiden merkitys on ollut perinteisesti pieni. Nyt tilanne saattaa olla muuttumassa, kun lisäeläketurva nähdään kilpailukeinona. Lisäeläkkeessä on myös lukuisia muita etuja niin yrittäjälle kuin työntekijällekin.
Suomen yrittäjäturvan toimitusjohtaja Teemu Lillrankin mukaan työnantajien tietoisuus ryhmäeläkevakuutuksista on viime vuosina ollut selvässä kasvussa. Ryhmäeläkevakuutus kohdistuu nimensä mukaisesti kokonaiseen työntekijäryhmään, missä se poikkeaa yksilöllisestä eläkevakuutuksesta.
– Työnantajat haluavat sitouttaa ja palkita henkilöstöään enemmän ja tämä on siihen tehokas tapa, Lillrank sanoo.
Yrittäjän kannalta ryhmäeläkevakuutuksessa houkuttelevaa on se, että eläkemaksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa eikä niistä mene myöskään työnantajan sivukuluja.
Lillrank arvioi, että ryhmäeläkevakuutuksen suosioon vaikuttaa lisäksi viime aikoina eläkejärjestelmästä ja eläkkeiden suuruudesta käyty keskustelu. Eläketurvakeskuksen tilaamasta raportista ilmeni, että eläkemaksujen nykyinen taso ei riitä tulevaisuudessa eläkkeiden maksamiseen. Lisäksi lakisääteisen eläkkeen eläkeikä nousi vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa ja samalla työntekijän työeläkemaksut nousivat sekä eläkkeiden karttumisprosentit pienenivät.
”Koska hyvinvointia luodaan työllä ja työtä syntyy yrityksissä, tulisi tässä maassa kantaa erityistä huolta yrittäjistä” – Suomen Yrittäjäturvan toimitusjohtaja Teemu Lillrank.
Suomen Yrittäjäturva kohdensi kyselytutkimuksen suomalaisille yrittäjille selvittääkseen, minkälaisia yrittäjyyttä edistäviä muutoksia he mieluiten näkisivät tapahtuvan Suomessa.
Tuloksista selvisi, että lähes kaksi kolmasosaa vastaajista vaatii verotuksen keventämistä ja toiseksi suurin epäkohta on liiallinen byrokratia ja sääntely. Kolmanneksi tärkein korjattava asia on YEL-järjestelmä, sillä lähes puolet vastaajista kokee sen olevan muutoksen tarpeessa.
YEL-järjestelmämme on muutoksen partaalla. Yksi osasyy on se, että YEL:in maksuja ei rahastoida niin kuin työeläkkeissä, vaan järjestelmä toimii niin sanotusti suorajakojärjestelmänä, jossa kaikki sisään maksetut rahat jaetaan YEL-eläkettä nauttiville, Lillrank toteaa.
Vielä kun tähän lisää sen, että nyt eläkkeellä olevat tai sille pian siirtyvät kuuluvat suuriin ikäluokkiin ja meitä maksajia on yhä vähemmän, on selvää, että rahat eivät suoraan riitä ja valtio kustantaa vajeen. Eli valtio joutuu maksamaan kohtuuttoman paljon nykyisistä yrittäjän eläkkeistä. Poliittiset keskustelut siitä, että yrittäjät alivakuuttavat itsensä, ovat koko ajan käynnissä, Lillrank kertoo.